perjantai 4. kesäkuuta 2010

Elämäntaitoa ja oivalluksia

Viimeisimpien aivotutkimusten mukaan tyhjä pääkoppa edesauttaa oivallusten syntymistä. Siis mitä vähemmän aivoissa on toimintaa ja kuormitusta jonakin tiettynä ajanhetkenä sitä enemmän niillä on käytössään kapasiteettia sinne aiemmin kertyneen materiaalin järjestelyyn ja käsittelyyn. Tämä taas edesauttaa aivan uusien yhteyksien ja järjestysten syntymistä, siis oivalluksia! Aivot taltioivat paitsi tietoisuuden kautta kulkevaa aineistoa, myös paljon sellaisia signaaleja, joita emme tietoisella mielellämme havaitse. Kaikki tämä tieto, jota aivojemme miljardeihin neuroneihin on tallennettu, on tavoitettavissamme ja kun siihen yhdistetään myös kaikki tunnepohjainen tieto ja kokemus on meillä käytössämme oman sisäisen viisautemme ehtymätön lähde. Tähän viisauteen pääsemme parhaiten käsiksi rauhoittumalla ja rentoutumalla siis antamalla itsellemme tilaa ja aikaa vain olla. Mitä tekemistä tällä sitten on elämäntaidon kanssa? Mikä voisi olla sen tärkeämpi uusien oivallusten käyttöalue kuin oma elämä ja sen laadun kohentaminen. Miltä sinusta tuntuisi ajatus viettää yksi kesäinen päivä oman sisäisen viisautesi helmassa, vaikkapa riippumatossa, oivalluksista nauttien. Syötteeksi oivalluksille voi antaa esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

  1. Mitkä asiat minun elämässäni ovat juuri tällä hetkellä hyvin?
  2. Mihin asioihin tai mille elämänalueille kaipaisin muutosta?
  3. Mikä olisi parasta mitä elämässäni voisi seuraavan kuukauden (vuoden, 5 vuoden…) aikana tapahtua?

Oivallukset kannattaa kirjata ylös, jotta niihin voi myöhemmin palata ja soveltaa vähitellen omaan elämään.

Mieli on ihmeellinen kapistus. Kun sille tarjoaa ravitsevaa pureskeltavaa, se antaa takaisin runsain mitoin käyttökelpoista materiaalia jatkokäsittelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti